NIMI: Lucy
IKÄ KUOLLESSAAN: näyttää 16 vuotiaalta
SYNTYMÄAIKA JA PAIKKA: toukokuu 1600-luvun York. Britannia
ROTU/SIIPIEN VÄRI: musta

ULKONÄKÖ: Niin tummanruskeat hiukset että huonossa valossa niitä voisi luulla mustiksi, kalpeat, kärsineen oloiset kasvot joissa on vielä havaittavissa lapsen pehmeyttä. ja tummansiniset silmät joiden peilimäisestä tunteettomuudesta voi lähes peilata itseään. Pukeutuu yleensä valkoiseen rähjäytyneeseen ja yksinkertaiseen mekkoon (joka yleensä on lian tahrima)jonka selkäpuolella voi nähdä kaksi kohoumaan siinä missä siipien olisi kuulunut kasvaa. Lycy ei välitä ulkonäöstään mistä johtuukin se että hän näyttää lähes poikkeuksetta rähjääntyneeltä.

LUONNE JA MENNEISYYDESTÄ: Kun suuri tulva runteli maan, tuhoten mukanaan kaiken mitä Lucy oli koskaan rakastanut, ja kun ylivaltias itse tuomitsi niin ihmiset kuin enkelitkin ikuiseen kadotukseen maanpäälliseen helvettiin, ja kun entiset enkelit näkivät mitä kerran kauniille maalle oli tapahtunut tuntui tyttö menettävän järkensä.

Lucy on ennalta arvaamaton ja lapsellinen, yleensä rauhallinen jollei joku satu osumaan arkaan paikkaan sanoillaan jolloin tytön tekemisistä ei voi tietää. Tuo viettää paljon aikaansa kuljeskellen ympäri maata mutta viettäen kenties eniten aikaansa raatolaakson ja kaatopaikan kaltaisissa paikoissa, kannellen mukanaan mitä kummallisimpia esineitä joihin harva olisi koskenut. Tyttö on myös täynnä vihaa sekä katkeruutta kohtalostaan ja vaikuttaa välinpitämättömältä. Ja vaikka Lucy vihaa elämää hän ei tahdo kuolla. Sillä kuolema on kaiken loppu. jos sielu revitään myös se mitä Lucy on katoaa. ja sitä tyttö ei tahdo.

YLEISTÄ: Lucy ei pidä menneisyydestään puhumisesta. se on Tabu keskustelunaihe jollei tyttö itse tuo sitä esille. kulkee myös huhu jonka mukaan tytölle olisi kasvaneet siivet ja että joku olisi repinyt ne pois joko kateuksissaan tai jostain muusta syystä. Olihan Lycy kuitenkin ensimmäisiä joille siivet olivat alkaneet jälleen kasvaa.
Tyttö vihaa erityisesti valkosiipisiä enkeleitä, omista syistään. Éikä jätä tilaisuutta kirota jumalaa väliin.

Pelaaja: tunnetaan yleisesti nimellä Lockheart
Pelipaikka: Where angels fall