Kuva: TULOSSA!

Nimi: Margery Ophelia Irwin
Kutsumanimi: ”Mar”
Sukupuoli:
Nainen
Pituus:
  154 cm
Rotu/Siipien väri:
 Pinkki


Luonne: Margery on hyvin ylipirteä ja onnettoman positiivinen. Hänen positiivisuutensa voi  käydä ärsyttäväksi ajan mittaan. Mar ihastuu, mutta ei rakastu. Ihastumisen kohteena on kaikki. Kuitenkin neitokainen on hetero, vaikka kohteena saattaakin olla tyttö.. tai vaikkapa pöytä. Tämä leidi ei jätä kylmäksi, vaikka vastapuoli saattaisi vastustella tämän ystävällisyyttä ja positiivista asennetta.

Menneisyys:  Margery syntyi hyvin vanhoilliseen perheeseen. Hän oli ensimmäinen lapsi, vaikka vanhemmat toivoivat poikaa. Marin varttuessa hänen isänsä päätti sulkea häneltä kokonaan ulkomaailman kontaktit ja keskittyi opettamaan lastansa tiukalla kädellä. Margeryn ollessa yhdeksän hänen äitinsä sai toisen lapsen, pojan. Vanhimpana lapsena ja tyttärenä, Marin isä päätti hylätä tämän. Mar hylättiin metsään karhujen armoille. Tyttö huusi apua, mutta kukaan ei kuullut. Lopulta hän nukahti metsään ja heräsi perheensä lampolasta. Hän ei tiennyt kuka hänet oli pelastanut, mutta lampaista tuli tälle uusi perhe. Ajan saatossa Margery unohti biologiset vanhempansa ja keskittyi lampaiden aitauksesta löytyneisiin vanhoihin kirjoihin. Lopulta hän ei enää muistanut kuinka puhuttiin. Puhekykynsä oli kokonaan kutistunut suunnattomaksi jokellukseksi. Muutaman vuoden kuluttua Marin veli, joka oli nyt jo aikamies, oli käynyt perherituaalin ja päässyt tutustumaan ulkomaailmaan. Veljensä nimi oli Timothy.
    Timothyn, joka oli nyt huomannut onnettoman näköisen tyttösen lampolassaan, vei tämän näytille isälleen. Isä tunnisti tyttärensä ja päätti surmata tämän vastahankitulla haulikollaan. Margery oli tästä onnellisesti tietämätön ja jäi isän poistuessa huoneesta kiltisti kirjoja lukemaan. Margeryn kääntäessä kirjan viimeistä sivua, hän sai ranteeseensa paperista viiltohaavan. Kuinka ollakkaan tyttöselle oli kehittynyt verifobia, jolloin tämä pyörtyi oitis ja kaatui selälleen maahan. Marin yläpuolella roikkuneesta kirjahyllystä oli juuri sattumalta irronnut ruuvi ja se kaatui tytön niskaan. Niin Mar kuoli.
    Pian kuoleman jälkeen Margery näki onnen ja valon, kun tämän sielu pääsi taivaaseen ja häne lenteli nyt onnellisena, puhekykynsä takaisin saaneena taivaan iloihin. Kaikki näytti ihanalta, pilvetkin olivat kuin hänen toinen perheensä. Mutta kun rankaisun päivä koitti, oli kaikkea muuta kuin iloista.
    Siipien alkaessa kasvaa uudestaan, tämän mieliala koheni, koska hän piti pinkistä ja kaikesta kirkkaasta. Onnettomasti Margery kuitenkin ihastui siipiinsä niin, että hän käytti niitä niiden vielä ollessa kasvuvaiheessa. Niin siivet jäivät melko pieniksi.


Ulkonäkö:
 Lyhyt ja tukeva pieni pakkaus, jonka hiukset ovat nutturalla ja ne ovat todella vaaleat. Miltei valkoiset. Yllään hänellä on vanhanaikaiseksi suunniteltu mekko, jossa nilkat eivät näy. Siinä on resori rintojen alapuolella. Margeryn silmät ovat lämpimän siniset, mutta melko vaaleat. Yleensä tällä on mukana kirja, johon hän kuoli.

Pelipaikka: Where Angels Fall

Pelaaja:  Hattarahamstraaja