SIVUJUONET
Puuro, vesi ja rommi
Koska mitään muuta elollista ei maan päällä
ollut, joutuivat ihmiset joko riutumaan tai syömään
puuroa, joka laihuudessaan on jo itsekin kauhean makuista. Mutta kuka
nyt haluaisi nälkään nääntyä, ilman
kuolemaa?
Kaikki ruoka saadaan maailman keskuksen taikalähteestä.
" Lähde,
jota ilman kaikki riutuisivat. Se tuottaa vettä
ja mausteita, joiden avulla tehdään mm. rommia.
Puuro on ainoa ruoka,
jota tämä lähde pulpauttaa silloin tällöin. Se
sijaitsee luolassa
lähellä kaatopaikkaa.
Se näyttää, että ei ylihallitsija ole kokonaan
unohtanut entisiä enkeleitä.."
Sekarotuisuus
Lisääntymisen ollessa mahdollista, kahden erisiipisen
langenneen, on mahdollista saada lapsia, joilla täten onkin monen
eri värien, tai jonkun aivan uuden värin, kuten keltaisen tai
vaikkapa punaisen väriset siivet. Esim. Voi olla enkeleitä
joiden siivet ovat kahden eri värin kirjomat. Kahta
väriä enempää ei voi siivissä olla, koska
nämä sekarotuiset enkelit eivät voi
lisääntyä laisinkaan. Ne ovat hybridejä.
Juonet ©Lode